Kirjoittaja: Vera Jegorenkov
Vietin syksyn 2022 Beirutissa työskennellen Suomen Lähi-idän instituutilla, ja keväällä jäin harjoittelun jälkeen vielä pariksi kuukaudeksi keräämään materiaalia pro gradu -tutkielmaani varten, minkä mahdollisti Suomen Itämaiselta Seuralta saamani apuraha.
Gradussani “Now that the women bring money home, they feel powerful. So, the husbands try to break them by beating them for no reason.”: The Feminist Political Economy of Violence Against Syrian Refugee Women in Lebanon tarkastelin syyrialaisiin pakolaisnaisiin ja -tyttöihin Libanonissa kohdistuvaa sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa feministisen poliittisen talouden teoreettisen viitekehyksen kautta. Libanonin pakolaispolitiikkaa on yleisesti leimannut syyrialaisten ulossulkemiseen yhteiskunnasta ja valtion haluttomuus tarttua pakolaiskysymykseen, ns. ”state absence”. Syyrialaisten naisten ja tyttöjen elämässä esiintyy useita väkivallan jatkumoita – väkivaltaa kohdataan niin kotona kuin julkisissa tiloissa, esimerkiksi työpaikalla. Maan pakolaispolitiikka, poliittinen talous ja patriarkaaliset rakenteet altistavat syyrialaisnaiset hyväksikäytölle, sosioekonomiselle väkivallalle ja pakkotyölle.
Tutkielmaa varten haastattelin kolmessa eri järjestössä työskentelevää libanonilaista naista. Kaikki heistä toimivat työssään syyrialaisten pakolaisnaisten kanssa. Kaksi järjestöistä oli paikallisia kansalaisjärjestöjä, kolmas erään suuremman kansainvälisen järjestön paikallinen siipi. Tein haastatteluja Beirutissa sekä Bekaan laaksossa. Kun lähdin kirjoittamaan gradua väkivaltaa käsittelevästä aiheesta, päätin melko pian, että en eettisistä ja resursseihin liittyvistä syistä haastattele itse väkivallan uhreja. Haastattelemalla naisten kanssa tekemisissä olevia henkilöitä sain pienemmällä otannalla laajemman kuvan tutkimaani aiheeseen liittyvistä ilmiöistä. On kuitenkin otettava huomioon, että asiantuntijahaastatteluiden suurin puute lienee siinä, että he toimivat toisen ryhmän, tässä tapauksessa syyrialaisnaisten ja -tyttöjen, puolestapuhujina eivätkä väkivallan uhrit itse pääse tutkielmassani ääneen. Haastattelemieni henkilöiden vastauksia tuleekin tarkastella tulkintoina siitä, mitä he ovat työssään nähneet, kuulleet ja havainneet, ei elettyinä kokemuksina.
Haastateltavien saaminen osoittautui yllättävän vaikeaksi ja pitkäksi prosessiksi. Kenttätyötä tehdessä kävi nopeasti selväksi, että ilman paikallisia verkostoja haastatteluiden saaminen on lähes mahdotonta. Onnekseni sain muutamia kontakteja FIMEN ja tuttavieni kautta, joiden ansioista haastattelut lopulta järjestyivät. Eräs haastateltavani totesi, ettei olisi ikinä tarttunut haastattelupyyntööni ellei se olisi tullut suoraan hänen ystävänsä kautta, koska järjestöille satelee samankaltaisia viestejä jatkuvasti. En siis voi tarpeeksi painottaa, kuinka tärkeää kenttätyön onnistumiseksi on viettää aikaa alueella ja rakentaa paikallisia verkostoja pidemmällä aikavälillä.
Kenttätyön tekeminen oli haasteista huolimatta erittäin arvokas kokemus. Pidemmän ajan viettäminen alueella ja paikallisten kontaktien kanssa tutkielmasta keskusteleminen avasi aiheeseen uusia näkökulmia, joita en olisi Suomesta käsin tullut lainkaan ajatelleeksi. Gradussani vasta hyvin pinnallisesti tutkimani aihe tarjoaakin monenlaisia mahdollisuuksia tutkimuksen jatkamiseen myös tulevaisuudessa.