Suomen Itämaisen Seuran historia

Suomen itsenäisyyttä seuraavana päivänä – 7.12.1917 – kuusi arvokasta herraa kokoontui Tieteellisten Seurain talolle neuvottelemaan siitä, olisiko tarpeellista perustaa ”itämaiden tutkimusta harrastava seura”. Aloitteentekijänä oli toiminut tohtori Harri Holma ja puhetta johti professori Knut Tallqvist; neljä muuta olivat professori G. J. Ramstedt sekä tohtorit Uno Holmberg (sittemmin Harva), U. T. Sirelius ja A. M. Tallgren. Pohdinnan seurauksena jo 18.12.1917 samaan paikkaan kokoontui 20 henkilöä perustamaan Suomen Itämaista Seuraa.

Seura ei kuitenkaan syntynyt tyhjästä eikä pelkästään hankkeen varsinaisen puuha­miehen, Harri Holman, aivoituksista. Seuran historiaa kartoittaessamme joudumme nimittäin siirtymään ajassa taaksepäin aina 1. helmikuuta 1893, jolloin silloinen dosentti Knut Tallqvist perusti 12 muun paikalla olleen henkilön kanssa yhdistyksen, joka kantoi nimeä Seemiläinen yhdistys, ja joka toimi aina Suomen Itämaisen Seuran perusta­miseen asti vuonna 1917. Moni Suomen Itämaisessa Seurassa myöhemmin toiminut nimi vilahtelee myös Seemiläisen yhdistyksen pöytäkirjoissa – mm. Harry Hellman (sittemmin Holma), A. F. Puukko, O. J. Tallgren (sittemmin Tuulio), Aapeli Saarisalo, Edvard Stenij ja Arthur Hjelt.

Seemiläinen yhdistys edelsi Suomen Itämaista Seuraa myös siinä suhteessa, että se vietti vuosikokoustaan ja -juhlaansa Georg August Wallinin syntymäpäivänä 24. lokakuuta – tapa, jota Suomen Itämainen Seura jatkoi aina vuoteen 1969 asti.

Suomalainen itämaiden tutkimus on perinteisesti niittänyt mainetta popularisoinnil­laan ja nimenomaan seuran kaksi pitkäaikaista esimiestä, Knut Tallqvist ja Armas Salonen, jotka yhtäjaksoisesti luotsasivat seuraa sen viisikymmentä ensimmäistä vuotta – Tallqvist vuoteen 1949 ja Salonen siitä vuoteen 1967 asti – ovat tunnettuja tällä saralla. Seurassa pidettyjen esitelmien lisäksi seuran kansantajuinen (nykyään suomenkielinen) julkaisusarja on ollut keskeinen kanava tälle toiminnalle. Suomen Itämainen Seura on alusta lähtien kantanut myös nimeä Finska Orient­sällskapet, ja vastaavassa kansantajuisessa (nykyään ruotsinkielisessä) sarjassa on ilmestynyt myös ruotsiksi kirjoitettuja teoksia.

Esitelmien ja populaarijulkaisujen mahdollisen hauskuuden ja kiinnostavuuden ei kuitenkaan pidä antaa hämärtää sitä tosiseikkaa, että seuran keskeisin toimintamuoto ja sen olemassaolon perusta on ollut tieteellinen julkaisutoiminta. Tieteellinen julkaisusarja Studia Orientalia on ollut tärkein, joskaan ei ainoa, kanava suomalaisen itämaiden tutkimuksen kehitykselle ja kansainvälistymiselle. Sarjan perustaminen oli seuran selkeä tavoite jo alusta pitäen, mutta vasta 1925 se oli taloudellisesti mahdollista. 2000-luvulle tultaessa Studia Orientalian niteitä on ilmestynyt jo toistasataa.